tiedottaja.net

Matkustan paljon junalla. Uusi suuri VR:n uudistus onkin nyt jotain, mikä kauhistuttaa varmasti monia säännöllisesti junia käyttäviä. Juuri kun olemme tottuneet siihen, ettei junat kulje luotettavasti, VR paiskaa meille koko systeeminsä uusimisen. On uusia lippuja ja nettiosoitteita ja hintoja ja määräaikoja sekä nettikauppoja ja maksutapoja ja koodinumeroita ja tunnussanoja!!

Toisinsanoen kohta en matkusta enää edes myöhästyneellä junalla kun matkatilikorttini ei toimi ja voin vain kuvitella ne lippuluukkujen jonot ensi viikolla. Onnea Suomi!

Mitäs uutta tässä uudessa Xylimaksissa on? Mainoksen mukaan aivan mahtava uusi makuaan muuttava purukumi saa maailman näyttämään vuoristorata-ajelulta. Sikäli kun itse olen purkkaa tässä vuosien varrella jauhanut, niin jokainen purkka on ollut makuaan muuttava. Ensin se maistuu jollekin ja sitten se maistuu lähinnä pahville.

Taas kerran Suomi on maailman paras paikka. Tai siis Helsinki on tällä kertaa. Nyt voidaan jälleen nostaa jalat pöydälle, ja antaa muun maailman edelleen kehittyä kun me ollaan jo parhaita kaikessa..

p.s. muistatko Nokian? se oli maailman paras kans…

On kesäkuu ja ulkona lähes 30 astetta. Ei paha, mieluummin etsin keinoja viilentää itseäni, kuin puen lisää villasukkia jalkaan talvipakkasella.

Suoraan sanoen ei ole kiinnostanut blogata, koska on niin paljon kerrottavaa, ettei jaksa kirjoittaa kaikkea ja tuntuu turhauttavalta kirjoittaa vaan pieniä pätkiä. Facebook on sitä varten. En tosin kirjoita sielläkään. Viimeisestä päivityksestä on kulunut sen verran iso tovi, että elämässä on tapahtunut todella paljon suuriakin muutoksia ja lisää on vielä tapahtumassa. Katsotaan, kuunnellaan ja ehkä vielä palaillaan aktiivisen päivittämisen pariin.

Onhan tämä vähän sellainen päiväkirja, jota tehdään itselleen. Toisaalta tätä voisi pitää myös terapiana, jolla ehkäistään tuleva burn-outini, mikä ehkä jo oireilee painajaisina? Ja sillä, että multa kysytään olenko masentunut, väsynyt ja enkö koskaan hermostu. En hermostu koska en jaksa.

Talvilomareissu Amsterdamissa takana. Lento AirBalticilla Riian kautta meni muuten ok, mutta paluumatkalla laukku jäi jonnekin. On huvittavaa, että Tampereelle lensi yhteensä kolme ihmistä eikä silti laukku kulkenut mukana. Vitutus on suuri. Tämä on ensimmäinen kerta ikinä, kun laukkuni on hukkunut lentomatkustuksessa. Olen ehkä ollut onnekas tähän asti.

Amsterdam on kaupunkina hyvin eurooppalainen, näin varmaan sitä kuvailisivat jenkit. Yleinen kuva kaupungista on ilmeisesti se, että kadut ovat täynnä pilveä pössytteleviä hippejä ja itseään hiplaavia prostituoituja sekä muita friikkejä, jotka ovat tätä kaikkea ihmettelemässä. Totuus on, että Amsterdam on varmaan yksi maailman siisteimmistä kaupungeista ikinä. Oli jopa vähän huvittavaa nähdä sitä jatkuvaa siivoamisen ja ikkunoiden pesemisen määrää. Aina joku jossain hinkkasi ikkunaansa, oli aamu tai ilta. Jopa rautatieasemalla tuli kuulutuksia, joissa pahoiteltiin aseman likaisuutta. Ja voin kertoa, että paikka oli siistimpi kuin mikään asema Suomessa ikinä!!

Koko viikon aikana en kadulla nähnyt yhtään kännistä tai aineissa olevaa tyyppiä, tai muuten hullua. Tai anteeksi, valehtelen. Näin kadulla yhden sekopäisen ryhmä huutelemassa ja kun ne könysivät isoon ääneen samaan ratikkaan haisten helvetin pahalle….niin ensimmäinen sana minkä kuulin oli perkele! Ihania suomalaisia turisteja. Näin maailmalla.

Nyt vituttaa laukun katoaminen niin paljon, etten kirjoita enempää.

Maikkarilla oli taas päästy perinteisen lintukotouutisoinnin makuun. Ensin kerrottiin VR:n vaikeuksista ja kuinka huonosti meillä asiat täällä ovatkaan. Sitten heti perään tuli uutinen Ruotsin rautateistä ja kuinka kamalasti asiat siellä ovat, kun ei junat liiku ollenkaan. Voivoivoi… Ja kas kummaa, kuinka kauniilta kotimaamme ja sen tilanne taas näyttäytyy! Huohh…Mieleen muistuu ysikytluku, kun huonojen Suomi-uutisten perään tuli aina vakiouutisraportti Tallinnasta, jossa silloinen “toimittaja” Nyberg raportoi poikkeuksetta tietoiskunsa kaatopaikalta. Ja se oli taas lottovoitto syntyä Suomeen!

on ihanaa, kun sitä voi katsella lämpimästä sisätilasta ikkunan läpi kuumaa juomaa nauttien villasukat jalassa.

kun jatkuvasti väsyttä isolla lapiolla? Hetkeksi kun istuu jonnekin, niin heti tulee sellaiset unijyrät päälle, ettei meinaa silmät auki pysyä sekuntiakaan. Joku tauti?

Tänään testausvuorossa oli Tampereella jo hetken aikaa ollut uudehko Ravintola Heinätori. Paikka sijaitsee Pyynikintorilla remontoidussa pienessä talossa torin laidalla. Itse muistelin, että rakennus on ennen ollut lahoavan näköinen rötiskö, mitä bussikuskit ovat käyttäneet ilmeisesti taukotilanaan.

Jo heti sisäänastumisesta lähtien paikasta huokuu välitön aito tunnelma. Ravintola on oma erillinen rakennus ja tosiaan suhteellisen pieni, mutta paikka ei silti tunnu ahtaalta. Meillä oli pöytävaraus, ja se oli tarpeen sillä asiakkaita riitti kahden hengen seurueista aina yli kymmenhenkiseen pöytään asti. Meidät ohjattiin ystävällisesti ja superripeästi pöytäämme samalla ohjastaen jopa päällysvaatteiden jättöpaikan. Ei tarvinnut siis ihmetellä, miten päin pitäisi olla. Meitä palveli toinen omistajapariskunnasta Irja ja Lauri Väänäsistä. Myös Lauri oli paikalla, ja kävi pariinkiin kertaan pahoittelemassa silakoiden puuttumista. Meitä se ei oikeastaan haitannut, mutta oli mukavaa nähdä, että ruokalistan laatu tuntui olevan todella sydämen asia omistajille, sillä laadukkaita silakoita ei ollut saatavilla, joten ne oli jätetty listalta pois kokonaan tänään.

Söimme Heinätorin menun a 34€. Alkuruokana blini mädin, smetanan ja punasipulin kera. Itse en ollut koskaan aikaisemmin blinejä maistanut. Mukavan kokoinen blini oli juuri sopivan paksuhko ja todella runsasrasvainen. Itse en rasvoja pelkää, mutta en suosittelisi laihduttajille. Oli erittäin hyvää. Pääruuaksi oli karitsan sisäfile madeirakastikkeella ja täytetty uuniperuna. Lihan paistoaste oli oikein ja ruoka oli muutenkin hyvää. Jonkun mielestä makua olisi saanut olla enemmän, mutta uskoisin maun olevan kohdallaan suomalaiselle perussepolle. Annoskoko oli myös kohdallaan. Jälkiruokana oli crème brûlée lakkojen kera. Oli namia myös eikä liian makeaa.

Ruokajuomana nautimme vettä ja viiniä. Kokonaisuudessaan kokemus oli erittäin mukava, atmosfääri hyvin rauhallinen vaikka viereisissä pöydissä oli lapsiperheitäkin. Onneksemme lapset kuitenkin osasivat käyttäytyä vaikkeivat saaneet ranskalaisia. Omistajan mukaan paikassa ei ole rasvakeitintä ollenkaan. Meidän osalta se vain lisäsi paikan pisteitä. Mäkkärihän löytyy sitten Keskustorilta, jos niitä ranskiksia haluaa (tai Comosta). Suosittelen Heinätoria kaikille rauhallisesta ruokailusta nauttiville. Paikka oli todellakin kodikas ja aito. Erittäin hieno kokemus!