tiedottaja.net

Tänään testausvuorossa oli Tampereella jo hetken aikaa ollut uudehko Ravintola Heinätori. Paikka sijaitsee Pyynikintorilla remontoidussa pienessä talossa torin laidalla. Itse muistelin, että rakennus on ennen ollut lahoavan näköinen rötiskö, mitä bussikuskit ovat käyttäneet ilmeisesti taukotilanaan.

Jo heti sisäänastumisesta lähtien paikasta huokuu välitön aito tunnelma. Ravintola on oma erillinen rakennus ja tosiaan suhteellisen pieni, mutta paikka ei silti tunnu ahtaalta. Meillä oli pöytävaraus, ja se oli tarpeen sillä asiakkaita riitti kahden hengen seurueista aina yli kymmenhenkiseen pöytään asti. Meidät ohjattiin ystävällisesti ja superripeästi pöytäämme samalla ohjastaen jopa päällysvaatteiden jättöpaikan. Ei tarvinnut siis ihmetellä, miten päin pitäisi olla. Meitä palveli toinen omistajapariskunnasta Irja ja Lauri Väänäsistä. Myös Lauri oli paikalla, ja kävi pariinkiin kertaan pahoittelemassa silakoiden puuttumista. Meitä se ei oikeastaan haitannut, mutta oli mukavaa nähdä, että ruokalistan laatu tuntui olevan todella sydämen asia omistajille, sillä laadukkaita silakoita ei ollut saatavilla, joten ne oli jätetty listalta pois kokonaan tänään.

Söimme Heinätorin menun a 34€. Alkuruokana blini mädin, smetanan ja punasipulin kera. Itse en ollut koskaan aikaisemmin blinejä maistanut. Mukavan kokoinen blini oli juuri sopivan paksuhko ja todella runsasrasvainen. Itse en rasvoja pelkää, mutta en suosittelisi laihduttajille. Oli erittäin hyvää. Pääruuaksi oli karitsan sisäfile madeirakastikkeella ja täytetty uuniperuna. Lihan paistoaste oli oikein ja ruoka oli muutenkin hyvää. Jonkun mielestä makua olisi saanut olla enemmän, mutta uskoisin maun olevan kohdallaan suomalaiselle perussepolle. Annoskoko oli myös kohdallaan. Jälkiruokana oli crème brûlée lakkojen kera. Oli namia myös eikä liian makeaa.

Ruokajuomana nautimme vettä ja viiniä. Kokonaisuudessaan kokemus oli erittäin mukava, atmosfääri hyvin rauhallinen vaikka viereisissä pöydissä oli lapsiperheitäkin. Onneksemme lapset kuitenkin osasivat käyttäytyä vaikkeivat saaneet ranskalaisia. Omistajan mukaan paikassa ei ole rasvakeitintä ollenkaan. Meidän osalta se vain lisäsi paikan pisteitä. Mäkkärihän löytyy sitten Keskustorilta, jos niitä ranskiksia haluaa (tai Comosta). Suosittelen Heinätoria kaikille rauhallisesta ruokailusta nauttiville. Paikka oli todellakin kodikas ja aito. Erittäin hieno kokemus!

Nyt kun olen viime aikoina haukkunut suomalaisen televisioviihteen hevonhelvettiin, pitää myös mainita ne onnistujat. Kätevä emäntä on yksi niistä. Huumorilla ei yritetä liikoja, toki ohjelma vilisee jos jonkinlaista stereotyyppistä hahmoa naama vinossa, mutta eikös ne meitä juuri aina naurataki? Bueno!

Oletteko muuten huomanneet, että Lari Halme (siis se näyttelijä) on yhtäkkiä joka kanavalla ja joka ohjelmassa?? WTF??

Ensin oli Hiphop Hamlet, nyt tulivat Putous ja Lauantai illan viihde. Maikkarin Putous kehuskelee suorassa lähetyksessä tapahtuvalla sketsiviihteellä. Ohjelma kestää puolitoista tuntia! Kuka helvetti jaksaa katsoa tuollaista väkisinväännettyä paskaa edes vartin verran?? Kakkosen vastaisku Putoukselle on uusi Lauantai illan viihde, mikä kehuskelee puolestaan olevansa perinteinen viihdeohjelma. Perinteinen tarkoittaa tässä tapauksessa siis astetta tylsempi. Vaihtuvilla vierailla yritetään tuoda vaihtelua ennakkoon nauhoitettuun lähetykseen. Yleisössä istuvat mummot kertonevat kohderyhmästä kaiken oleellisen.

Mikä tätä suomalaista viihdettä vaivaa? Stand-up komiikka on kovimmassa nousussa ikinä, mutta televisiosta tulee pelkkää sitä itseensä ja ämpärikaupalla. Missä ovat ne viihdeohjelmat, joista kansa puhuu vielä maanantainakin. Ne ohjelmat joiden sketsihahmoista tulee legendoja joita matkitaan päiväkodeissa ja työpaikoilla? Muistatteko Soitinmenot? Niinpä!

Viime aikoina niskakivut ja lihasjumitukset ovat olleet sen verran kovia, että lopultakin on pakko tehdä asialle jotain muutakin kuin voivotella aamusta iltaan. Sain varattua ajan urheiluhieroja-osteopaatille, joka toivottavasti laittaa niskani kuntoon, jotta pää taas kääntyisi ilman suurempia ponnisteluita. Parin viikon päästä olisi siis elämäni ensimmäinen käynti hierojalla. Saa nähdä selviänkö sinne asti elävänä tai sieltä pois.

Tampereen uusimpia ravintolatulokkaita on Ristorante Como. Paikka tuli testattua jo uudenvuodenpäivänä, mutta koska tämä blogi on aina ajanhermolla..köhköh, kirjoitan siitä vasta nyt.

Paikka näyttää kodikkaalta ja toki vasta-avanneena vielä suhteellisen siistiltäkin. Hintatasoltaan keskitasoinen italialainen ravintola jättää hyvän ensivaikutelman. Ruoka tuli nopeasti ja palvelu oli oikein hyvää. Ei mitään yllättävää. Oikeastaan koko paikasta jäi vähän sellainen maku – ei mitään yllättävää. Ruoka ei yllättänyt, se ei ollut erinomaista, mutta ei myöskään pahaa. Suurin miinus lienee annoksen esillepano. Lihat ja lisukkeet olivat yksinkertaisesti vaan tyrkätty lautaselle. Ranskalaiset lihan kanssa toivat mieleen mäkkärin. Sekin miinusta. Liha sen sijaan oli mureaa ja oikealla paistoasteella valmistettu.

Jälkiruoka skipattiin, sillä hinta hirvitti etenkin sen jälkeen, kun näimme miltä kyseinen jäätelöannos näyttää viereisessä pöydässä. Ei houkuttanut maksaa ylihinnoitellusta jälkkäristä, kun kotona löytyy Ben&Jerry´s pakastimesta. Nam.

Kaikenkaikkiaan siis hyvä perusruokamesta ilman yllätyksiä. Sammuttaa nälän mutta ei oikeastaan eroa muista perusruokaravintoloista mitenkään. Harmi. Ehkä odotukset olivat liian korkealla.

En ole ostanut yhtäkään joululahjaa, lähettänyt ainuttakaan joulukorttia, eikä minulla ole pienintäkään vivahdusta joulufiiliksestä, mistä muut kohkaavat taukoamatta. Olen siis sisäisesti ilmeisen kuollut ihminen. Toisaalta kolmen päivän “vapaaputki” ei saa minua hihkumaan onnesta, joulu on siis vain yksi ylimääräinen vapaapäivä tässä ikuisessa upottavassa suossa nimeltä työ. Positiivista on, että latvialaisilla menee vielä huonommin.

Sunnuntain illassa primetime aikaan tuli Maikkarilta uuden kotimaisen sketsisarjan pilottijakso. Huumoria arvostavana ja siitä jopa riippuvaisena pakkohan sitä oli istahtaa television eteen. Sarjaa mainostetaan mm. näin “Hiphop Hamlet poikkeaa huumorissaan valtavirrasta. Sen nyrjähtänyt nauru kaikuu jossain valtaväylän ja kehätien välimaastossa.” Eli siis täydellinen mulle, luulin.

Ekan 10 minuutin jälkeen oli vakuuttunut taas kerran kotimaisen tuotannon paskuudesta. Inside vitsit eivät naurata telkkarissa, sillä me katsojat emme kuulu siihen inside porukkaan. Miksi meille tarjotaan tätä paskaa? Tai vaihtoehtoisesti meille tarjotaan uusintoja…jotka nekin ovat usein paskaa. Sanoinko jo päivän sanan? Se on paskaa!

Tulipa käytyä katsastamassa äsken kovasti kehuttu ja mainostettu Tampereen Joulutori. Keskustorille pystytetty kojujen rykelmä on ennakko-odotuksista poiketen yllättävänkin onnistunut kokonaisuus. Ottaen huomioon, että tämä Joulutori järjestetään vasta toista vuotta voi tapahtumalle povata menestystä, mikäli kehitys jatkuu yhtä myönteisenä seuraavina vuosina.

Karulla Keskustorilla joulutunnelman aikaansaaminen on aika haasteellista, eikä siinä ole onnistuttu tänäkään vuonna. Muutamien kojujen ja pystyttäminen ja alueen aitaaminen (miksi ihmeessä?) eivät sinällään tee joulua. Kylmässä viimassa värjöttelevät saunapalvikinkkumyyjät kopeissaan ovat hauska näky, luistelurata ehdoton lasten suosikki (sehän on muovia!) ja itse istahdin heti alkajaisiksi Pyynikin näkötornin kahvilaan nauttimaan kuuluisista munkeista. Namia!

Aamulehden Moro liitteestä voisi saada hyvinkin ruusuisen kuvan Tamperelaisten yritelmästä. Moro kuitenkin vetää kotiin päin isolla kädellä, sillä jutussa siteerattu Daily Mailin artikkeli ei kehu Tampereen Joulutoria yhtään ylisanoilla. Voisi sanoa, että Tampere on mainittu muiden joukossa yhtenä vaihtoehtona kotona tylsistymiselle.

Kaikenkaikkiaan Tampereen Joulutori on ehdoton voittaja ja yllätyksellistä on ettei koko Suomen olohuone Helsinki ole saanut mitään vastaavaa aikaiseksi. Kysyntää varmasti olisi, osaamisesta en tiedä. Malliahan ei tarvitse kaukaa lähteä hakemaan, tunnelmallisin joulutori ikinä löytyy niinkin läheltä kuin Tallinnasta. Ja senhän ovat tuhannet suomalaisetkin huomanneet.

Talouselämän uusimmassa numerossa verrattiin Abercrombieta Seppälään. Kuulemma ihan samaa paitaa kun myyvät. Well excuuuuuse me!! Ei nyt ihan tainnut mennä putkeen. Onkohan kirjoittaja ikinä käynyt edes Seppälässä katsomassa niitä kammottavia rättejä, mitä siellä myydään? En tiedä mikä Seppälän kohderyhmä on, mutta itse en kuulu siihen vieläkään vaikka olen jo kolmekymppinen. Yöök sanon Seppälälle ja thumbs up A&F:lle! Toki se on kallis paikka mut hei, ei se nyt mikään Seppälä olekaan.

Ensi kesäksi on nyt varattu matka New Yorkiin eli amerikkalaisten mukaan maailman hienoimpaan kaupunkiin. Suuria pilvenpiirtäjiä, suuria ihmeitä, keltaisia takseja, isoja..ihmisiä? Yök. Onneksi dollarikurssi on toistaiseksi aika hyvä. Toivotaan, ettei USA:n talouskasvu lähde ihan vielä nousuun, jotta hinnat pysyvät maltillisina eikä valuutta vahvistu.